MEISTÄ

Istahda pöytään ja nauti

Kiireetön nautiskelu hyvän ruoan ja juoman parissa, rennot after workit kaveriporukalla, tuoppi kylmää olutta treenien päätteeksi tai maistuva lounas työpäivän keskellä. The New Sherwood on tätä kaikkea.

Hyvä sijainti aivan Keravan ytimessä tekee ravintolasta myös mainion aloittelupaikan vaikka loppuillaksi suuntaisitkin isolle kirkolle. 

Me haluamme tarjota sinulle viihtyisän pysäkin, jossa voit nauttia yhdessä tai itseksesi. Unohda hetkeksi ruoanlaitto, tiskaaminen ja kaupassa käynti ja anna meidän huolehtia kaikesta. Viivy niin kauan kuin haluat, vailla kiireen häivää. Jos satut paikalle viikonloppuna, saatat myös päästä nauttimaan elävästä musiikista tai muusta viihdyttävästä ohjelmasta.

Toivotamme kaikki tasapuolisesti tervetulleeksi, olitpa sitten ohikulkumatkalla tai istumassa iltaa isolla seurueella pitkän kaavan mukaan. Ainoa, mitä vaaditaan on halu viihtyä!

TIIMIMME

Nämä ihmiset tekevät The New Sherwoodin. He ovat vastaanottamassa sinua, kertovat tarpeellista tietoa annoksista ja suosittelevat sinulle uusia makuelämyksiä. He ahertavat keittiössä, salissa ja baaritiskin takana. He suunnittelevat jatkuvasti uutta. He buukkaavat esiintyjiä ja ideoivat teemabileitä. He ovat syy miksi The New Sherwood on olemassa ja he tekevät kaikkensa, että sinä kokisit olosi tervetulleeksi kerta toisensa jälkeen.

VASTUU

Pyrimme omalta osaltamme vähentämään ruokahävikkiä ja sen ympäristövaikutuksia. Siksi olemmekin mukana 

ResQ Clubin toiminnassa ja edesautamme heitä missiossaan luoda ruokahävikittömiä yhteiskuntia.

Tutustu palveluun alla olevasta linkistä, lataa sovellus ja tee osasi syöden samalla

laadukasta ruokaa edullisesti.

resq-logo-2.jpg
resq-web.jpg

Kauppakaari 10, 04200 Kerava

(Kauppakeskus Karuselli)

050 409 0483

myynti@thenewsherwood.fi

  • Facebook
  • Instagram

MA 10.45-15.00 | TI: 10.45-15.00 | KE 10.45-22.00 | TO 10.45-22.00 | PE: 10.45-02.00 | LA: 12.00 -02.00 | SU: 13.00-18.00

© 2020 The New Sherwood